Kuka olen ja miten Museotien Asema sai alkunsa?
Olen Heli, puoliksi tutkija ja asiantuntija, puoliksi intuitiivinen hörheltäjä.
Keväällä 2018 eteeni tuli yhtäkkiä tilanne, missä jouduin luopumaan ihanasta rintamamiestalosta, missä asuin lasteni ja koirani kanssa vuokralla. Vaihtoehtona oli ostaa oma koti tai muuttaa takaisin kerrostaloon vuokralle. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntui ahdistavalta. Ensimmäinen tarkoitti vuonna 1897 rakennettua rautatieasemaa. Töitä oli tiedossa puoleksi vuodeksi, olin eronnut, lapset olivat päiväkoti- ja alakouluikäisiä. Olin myös täysin amatööri remonttitaidoiltani. Ainoa, jolta sirkkeli katkoisi todennäköisesti useammin lautoja kuin sormia, oli tuolloin vasta muutaman kuukauden tapailemani tinderkomistus. Ostin aseman.
Nyt olen itseäni 80 vuotta vanhemman talon omistaja ja edellä mainitun sirkkelimiehen vaimo. Elän parhaillaan keski-ikää ja ruuhkavuosia ja ihmettelen mihin vuodet kuluvat. Elän myös jonkinlaista viidenkympin esikriisiä, olenhan jo 48, miten ikinä ehdin elää, nähdä ja tehdä tarpeeksi?
Olen myös unelmista tiukasti kiinnipitävä nainen ja kulkenut aina omia polkujani, harhapolut mukaan lukien. Minulla on visio, jota kohti pyrin, mutta jos erehdyn sanomaan ”ei koskaan”, niin se tapahtuu aivan varmasti! En koskaan kuvitellut ostavani 1800-luvun hirsitaloa, aikoinaan ensimmäistä kertaa naimisiin mennessäni ajattelin etten koskaan eroa ja sittemmin ajattelin etten enää koskaan aio luottaa kehenkään. Kaiken lisäksi kuvittelin tuntevani itseni niin hyvin, etten koskaan palaisi loppuun. Eikä minusta koskaan pitänyt tulla yrittäjää. Eipä!
Lapsena olin ujo ja tunnollinen. Aikuisena minusta tuli rohkea ja suorittaja. Tein väitöskirjankin valmiiksi silkkaa sitkeyttäni. Suoritin töissä, suoritin parisuhteessa, suoritin vapaa-ajalla. Unohdin ehkä itseni, mutta suoritin sentään joidenkin kriteerien mukaisesti hyvää elämää. Rohkea ehkä uskallan väittää olevani, koska olen elämäni aikana hypännyt kolme kertaa kohti tuntematonta, kerran laskuvarjolla ja kahdesti uuteen alkuun. Elämä nappasi joka kerralla kopin. Uskon, että elämä kantaa.
Minusta ei koskaan pitänyt tulla joogaohjaaja. Joogan eri muodot ovat olleet osa elämääni yli 20 vuotta. Miksi ihmeessä tekisin rakkaimmasta harrastuksestani itselleni työn, sehän veisi harrastukselta ilon! Keväällä 2024 valmistuin yinjoogaohjaajaksi. Universumi ei kuule kieltosanoja.
Yinjoogakoulutus on ollut yksi parhaista poluista matkani varrella! Alkuun epäilin, onko yinjooga tällaiselle suorittajalle, kiireiselle, temperamenttiselle ja kärsimättömälle sielulle lainkaan sopiva polku, mutta yinin myötä mieleni alkoi hiljalleen päästämään irti suorittamisesta, hermostoni pikkuhiljaa rauhoittumaan ja kehoni elpymään kokonaisvaltaisesta uupumuksesta. Sain jopa kauan karkuteillä olleet unenlahjat takaisin! Intialaisen päähieronnan kurssin suoritin vuotta aikaisemmin, keväällä 2023. Sittemmin olen kouluttautunut lisää ja yinjooga on saanut rinnalleen myofaskia-yinin. En vielä uskalla edes arvata, mitä kaikkea tulevaisuus tuokaan tullessaan, elämä on tähänkin asti osoittanut yllättävänsä!
Elämässä on tärkeää tehdä itselle merkityksellisiä asioita ja mennä niitä kohti. Koen tekeväni merkityksellistä työtä niin päivätyössäni ympäristöasiantuntijana kuin sivutyössäni joogaohjaajana ja hyvinvoinnin ammattilaisena. Kun uskaltaa ja malttaa pysähtyä edes hetkeksi itsensä äärelle ja päästää irti suorittamisesta ja arjen kiireistä, voi selkeämmin oivaltaa, mikä on oikeasti tärkeää tai mihin suuntaan unelmat ehkä haluaa seuraavaksi viedä. Ehkä sinä jo tiedätkin, ja pysähdyit tälle sivulle vain siksi, että kaipaat arkeen hetken hengähdystaukoa. Tämä on minun ja Museotien Aseman tarina. Kiitos, että sain jakaa sen sinulle!
Visio
Kun aloin työstää uupumusta ja suorituskeskeisyyttä psykoterapiassa, terapeuttini kysyi minulta mitä toivon terapialta. Vastasin toivovani, että minä riitän sekä itselleni että muille. Myöhemmin yritysvalmennuksessa menestyneen markkinointifirman perustaja kysyi minulta, mikä on visioni, miten haluan muuttaa maailmaa. Vastasin: Toivon, että jokainen tuntisi olevansa riittävä sellaisena kuin on.
Oma hyvinvointi on kaikkein tärkeintä. Se ei ole itsekkyyttä, vaan sen mukana tulee kaikki; ilo, läsnäolo, luovuus, intuitio sekä arvostus itseä ja muita kohtaan, kaikki se mikä on oikeasti tärkeää. Pidäthän hyvää huolta itsestäsi, sinä riität!
Kuva: Henri Kolehmainen